Katriina Kakko – tamperelainen Turussa

Katriina, eli tuttavallisemmin Katti, on ollut mukana Turku-SAFAn toiminnassa jo muutamia vuosia. Hän on toiminut sekä tiedottajana että rahastonhoitajana ja järjestänyt jäsenistölle excursioita mm. Osloon ja Keski-Suomeen.

Pirteä ja sosiaalinen Katti on selvästi vastuunkantaja, joka tekee sen mitä on sovittu ja hoitaa aina lupaamansa asiat jämäkästi. Toisinaan hän komentaa sopivasti vähän muitakin, mutta aina pilke silmäkulmassa.

Katti työskentelee Turussa, Aurajoen rannalla, kirjastokorttelissa sijaitsevassa Helin Arkkitehtien toimistossa.

 

Mitä työtä teet juuri nyt?

Jo siitä asti, kun tulin tähän toimistoon neljä vuotta sitten, työn alla on ollut Kalasatamakeskus Helsingissä. Se on suurin Suomeen rakennettava kauppakeskus, jossa on myös asuintorneja kaupallisten tilojen yläpuolella. Aiemmin olin mukana projektin kaupallisessa työryhmässä, mutta nyt olen mukana projektin julkisivuryhmässä.

Projektin julkisivujen suunnittelu on moniulotteista, koska se on vaikea, suuri palapeli kaikkien suunnittelijoiden kanssa. Huomioon pitää ottaa myös esimerkiksi ilmanvaihto ja savunpoisto. Samalla pitää saavuttaa hyvä esteettinen kokonaisuus.

Välillä olin vuoden verran pois Kalasatama-hankkeesta tehdessäni Skanssin laajennuksen suunnittelua. Projektiarkkitehtina suunnittelin XXL-liikkeelle tiloja 4500 m2:n verran. Laajennuksessa käytettiin samoja julkisivumateriaaleja kuin kauppakeskuksen muissa tiloissa. Uusi ja vanha tila yhdistyvät lasisella käytävällä.

Hanke tuntui sopivan kokoiselta ja sopivan haastavalta ensimmäiseksi omaksi suunnitteluprojektiksi. Aiemmin olin jo ollut mukana Skanssin suunnittelussa myymälämuutosten myötä.

Kuinka paljon työntekijöitä on työpaikallasi?

Helinin toimiston henkilöstöstä suurin osa työskentelee Helsingissä, Kampin konttorissa. Se taitaa olla Suomen suurin vain arkkitehtipalveluja tarjoava yritys. Turussa meitä on seitsemän henkeä sekä kesäharjoittelija. Koko yrityksessä on töissä noin 70 ihmistä.

Tulin töihin tähän firmaan keväällä neljä vuotta sitten. Saman viikon aikana täytin 30 vuotta, ostin asunnon ja sain työpaikan.

 

Milloin valmistuit arkkitehdiksi ja mitä teit diplomityöksesi?

Diplomityöni tein lähiökorjaamisesta. Se oli tilaustyö Forssan seudun kehittämiskeskukselle. Työssäni etsin kaikkein tyypillisimmät asuntopohjapiirustukset alueen lähiökerrostaloista ja pohdin kuinka niitä muokkaamalla saisi kilpailukykyisiä asuntoja nykymarkkinoille. Kyseessä oli sekä asuntosuunnitteluun että korjausrakentamiseen liittyvä työ – ”Muunneltava lähiöasunto: lähiökorjaamista asujan ja asunnon näkökulmasta”.

Forssan kaupungissa todettiin, että on paljon edullisempaa tuoda palvelut vanhuksille kotiin, kuin tarjota heille laitospaikkoja. Hankkeessa suunniteltiin asuntoja ikääntyvälle väestölle. Kehittämiskeskus oli kiinnostunut siitä, että ihminen voisi asua mahdollisimman pitkään kotonaan ja pysyä myös siten virkeämpänä.

Tuntuu oudolta, että sillä hinnalla kun Helsingissä saa yhden asunnon, Forssasta saa kokonaisen kerrostalon.

Työtä ohjasi Harri Hagan, joka ohjasi myös muita töitä liittyen Entel-hankkeeseen ”Hurmaava lähiö”, joka koostui 12 tutkimustyöstä. Eniten myös Suomeen soveltuvaa lähiökorjausta on tehty Saksassa, jossa ilmasto-olosuhteet ovat jotenkuten samantyyppisiä kuin täällä.

Eniten olen kuitenkin ollut aina kiinnostunut rakennussuunnittelusta ja uudisrakentamisesta.

 

 Mikä innostaa sinua nykyisessä työssäsi?

Nykyinen arkkitehtitoimisto työpaikkana on ideaali yhdistelmä ison ja pienen toimiston hyviä puolia – ja toimistoympäristönä tila vanhassa korttelissa jokirannassa on hyvin viihtyisä.

Suurin osa palavereistä pidetään Helsingin toimistolla, jossa on sitten vielä lisää työkavereita.

 

Mikä työssäsi on erityisen haastavaa?

Nykyinen projekti on niin suuri, että sitä on joskus vaikea hahmottaa. Jos sen tulostaa A3-paperille, mittakaava on 1:800, että kaikki saadaan mahtumaan mukaan. Samalla pitäisi säilyttää myös käsitys ihmisen mittaisesta mittakaavasta, eikä sokeutua suuruudelle. Pitäisi jaksaa tutkia yhtä tarkasti jokainen kohta.

Kohteen kokonaissuunnitteluaika on 10 vuotta. Kauppakeskus avataan vuonna 2018. Valmistuminen on vaiheistettu – ensin valmistuu jäteasema, sitten kaupallinen osa ja lopuksi sen yllä sijaitsevat asunnot.

 

Milloin tiesit että haluat ryhtyä arkkitehdiksi?

Kumma kyllä, tiesin jo lapsena, että haluaisin ryhtyä joko arkkitehdiksi tai hävittäjälentäjäksi. Kävin Tampereella kuvataidelukion ja tiesin, että jossain kuvataiteeseen liittyvässä ammatissa haluaisin toimia. Opiskelinkin ensin kuvataiteilijaksi Ammattikorkeakoulussa valokuvauksen linjalla. Valmistuttuani sieltä, jatkoin opiskelua Tampereen Yliopiston arkkitehtiosastolla.

Mitä harrastat työn ulkopuolella?

Luen tosi paljon, ja ihan kaikkea fantasiakirjallisuudesta historiallisiin romaaneihin. Luen mielellään ajatuksia herättäviä teoksia – Hemingway on suosikkikirjailijani.

Käyn myös kuntosalilla useamman kerran viikossa. Uusin kuntoilulajini on rengastrapetsi. Olen harrastanut tanssia kolmevuotiaasta asti ja löysin tanssisaliltani nyt tämän uuden lajin.

Aiemmin harrastin juoksua, mutta kun olin juossut kaksi puolimaratonia, motivaatio lopahti, kun olin saavuttanut tavoitteeni.

 

Millaisia tulevaisuuden haaveita sinulla on?

Ajattelen, että pitäisi elää tässä hetkessä. Pidän toki silmät auki, mutta projekteja ei voi ennakoida. Välillä voi tulla toisia projekteja yhden ison projektin väliin.

 

Miksi lähdit mukaan Turku-SAFAn toimintaan?

Koska olen alun perin Pirkanmaalta, halusin tutustua ihmisiin ja ympäristöön täällä – ihmisiin, jotka toimivat Turun seudulla.

Olin myös ollut SAFAn kilpailutoimikunnassa opiskelijajäsenenä.

Olen sitä mieltä, että jos ei itse tee asioille jotain ja yritä edes vaikuttaa niihin, ei myöskään saa sitten nurkua niistä. Mottoni on: ”Jos sä haluat parempaa rakennettua ympäristöä, niin tee sille jotain!”

 

Mainokset