Rami Eräpohja – maailmankansalainen Turussa

 

Turku-SAFA:n hallituksen jäsenenä ensimmäistä vuotta toimiva Rami sai heti tehtäväkseen tiedottajan pestin. Huumorintajuinen mies hoitaa homman persoonallisella tyylillään, iloisen rennolla otteella. Kokouksetkin sujuvat sutjakkaasti, kun mukana on hyväntuulista porukkaa.

Palkkatyössään hän toimii projektiarkkitehtina Arosuo Arkkitehtien toimistossa, jossa viimeisimpiä töitä ovat olleet Telakkarannan kerrostalot sekä Tyksilän päiväkotihanke.

”Arkkitehti on parhaimmillaan eri tahojen osaamisen kokoamisessa. On hyvä, että projekteissa on mukana eri alojen asiantuntijoita ja ammattilaisia”, tuumaa hän oltuaan yhteyksissä näiden hankkeiden myötä mm. asukasyhdistysten, naapuritonttien omistajien, kaavoittajien, liikennesuunnittelijoiden, rakennusvalvonnan, terveysviranomaisten, paloviranomaisten ja kaupungin lastenhoidonyksikön kanssa.

Arkkitehti ei siis suunnittele rakennuksia suinkaan yksin, vaan monen eri tahon kanssa yhteistyössä.

 

Miten päädyit arkkitehdin ammattiin?

”Ensimmäiset talot piirsin jo neljävuotiaana. Harkitsin myös urheilijan uraa, mutta olin kuitenkin aina halunnut arkkitehdiksi.

Lukion jälkeen yritin päästä opiskelemaan Otaniemeen, mutta en päässyt, koska lähtöpisteet olivat liian huonot. Sen sijaan pääsin opiskelemaan Tallinnan tekniseen korkeakouluun. Koulutus siellä oli insinöörimäistä, mutta toisaalta harjoiteltiin perusteellisesti myös klassista ja teknistä piirtämistä, perspektiivioppia ja deskriptiivistä geometriaa.

Olin siellä turistiviisumilla ja hieman yllätyksenä minut ”karkoitettiin” toisen lukukauden puolivälissä. Viisumisäännöt muuttuivat juuri sinä vuonna. Tavarani jäivät Tallinnaan tv:tä myöden. Toisaalta se ei harmittanut, sillä koulu tuntui liian teknis-painotteiselta, eikä niinkään omalta jutulta.

Sen sijaan päädyin jatkamaan opintoja Englantiin. Ensimmäisen vuoden opiskelin Hullissa, sitten Lincolnin yliopistossa.” Kolmen vuoden jälkeen Rami sai suoritettua Bachelor-tason tutkinnon yliopiston parhailla arvosanoilla.

 

Kertoisitko hieman opiskeluun liittyvästä työharjoittelusta?

”Seuraava vuosi kului työharjoittelun parissa. Useimmat muut opiskelijat olivat töissä Englannissa, mutta professorini suositteli hakemaan töitä Nicaraguasta, englantilaisyrityksestä, joka oli erikoistunut ekoarkkitehtuuriin.

Siinä maassa kaikki luonnonmullistukset olivat mahdollisia – tulivuorenpurkaukset, maanjäristykset, hurrikaanit, taifuunit ja maanvyörymät. Kaikki mahdolliset katastrofit piti ottaa huomioon suunnittelutyössä.

Vaikka kyseessä on maailman seitsemänneksi köyhin valtio, kaipaan edelleen sitä ilmastoa, sekä niitä perimmäisiä tekijöitä, jotka haastavat suunnittelun: aurinko, vesi ja maa.

Kyseinen Simplemente Madera -arkkitehtitoimisto on istuttanut yli 3 miljoonaa puuta ja on aktiivinen kestävän puutalouden puolestapuhuja. Erityisominaisuutena rakennuksissa on detaljien näkyvyys – mikään ei jää piiloon lämpöeristeiden taakse.

Rakennuspuuna käytettiin mm. Karibian mäntyä, joka on pehmeää ja kasvaa täysikasvuiseksi 15 vuodessa. Edes ns. hardwood ei pääse lähellekään suomalaista sydänpuuta kovuudessa tai kestävyydessä. Nicaraguassa ei ollut saatavilla esimerkiksi liimapuuta, jota tarvittiin pitkien jännevälien rakenteisiin. Sitä tilattiin sitten Costa Ricasta.”

 

Mitä aineita opiskelit Masters-tutkinnon osuudella?

”Työharjoittelun jälkeen hain opiskelemaan Itä-Lontoon yliopistoon. Opintosuunta oli nimeltä ”Computing and design”. Sen sisältö koostui algorytmisestä ja parametrisestä suunnittelusta. Opeteltiin suunnittelemaan älykkäillä ohjelmilla ja ohjelmoimaan.

Suunnitelma on tiettyjen lainalaisuuksien summa, ja tässä kohdin rakennettiin niitä lainalaisuuksia. Tavoitteena oli tietokoneen sisällä tapahtuva evoluutio.

Opiskeltuani arkkitehtuuria noin kuusi vuotta lähdin takaisin Väli-Amerikkaan konseptilla kolme arkkitehtia – kolme kuukautta – kolme hotellia. Mukana oli yksi brittiläinen ja yksi japanilainen arkkitehtiopiskelija.

Suunnittelimme joustavia rakenteita, jotka kestäisivät maanjäristyksiä. Ajatuksena oli, että köyhään maahan ei voida tuoda kalliita rakenteita. Oli sovellettava olemassa olevaa teknologiaa.

Suunnittelufilosofian mukaan ei lähdetty taistelemaan maanjäristyksen voimaa vastaan vaan tarkoituksena oli ”surffata” sen virran mukana. Suunittelimme hotellihuoneita, joiden lattia roikkui vaijereilla isommista ulkopuolisista pilareista joustavien kiinnikkeiden varassa.”

 

Miten arkkitehdin urasi pääsi vauhtiin valmistumisen jälkeen?

”Vuosi 2008 oli viimeinen opiskeluvuoteni Englannissa ja valmistuin suoraan lamaan. Alun perin minulla olisi ollut työpaikka varattuna Nicholas Crimshaw arkkitehdeille, mutta lama sekoitti kuviot. Olin valmistunut yhtenä yliopistoni parhaista Masters-tutkinnon suorittajista, mutta jäin työttömäksi. London Cityssä joka toisella vastaantulijalla oli pahvilaatikko sylissä. Toisaalta köyhyys teki hyvää yhteisöllisyydelle. Sadat ihmiset purkivat mieltään heittämällä lumipalloilla niitä pankkiireita, jotka olivat säilyttäneet työnsä.

Yhden vuoden sinnittelin työttömänä Lontoossa, sitten kyllästyin. Lähdin Ghanaan, koska en ollut koskaan käynyt Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Pääsin töihin ghanalaisen Joe Osae Addon toimistoon ilman mitään suhteita, ihan kylmiltään, ”nälkäpalkalla”. Tienasin 600 dollaria kuussa. Se oli elämää muuttava kokemus – eikä ihan puhtaasti positiivinen.

Arkkitehtitoimisto oli täynnä viiden kuukauden välein vaihtuvia eurooppalaisia ja jenkkejä, jotka tekivät hyväntekeväisyyden nimissä työtä ilmaiseksi. He ajattelivat tekevänsä ”hyvää”, mutta aiheuttivat sen, että paikalliset arkkitehdit eivät saaneet palkallisia töitä.

Ei tapahtunut edes ns. ristiinoppimista, koska organisaatio oli liian raskas ja monipuolinen oppiminen ja opettaminen olisi ollut yrityksen kannalta liian kallista.

Ghanan arkkitehtuuri oli yleisesti ottaen huonotasoista. Toimistossa suunniteltiin taloja pääasiassa varakkaammille paluumuuttajille sekä mm. Kofi Annanille sekä Brad Pittin Make It Right Foundationille.

Innostuimme Ghanassa kahden britin kanssa perustamaan firman, koska Hollannin valtio rahoitti koulujen rakentamista erityistä huomiota tarvitseville ja vammaisille lapsille. Tarkoituksena oli suunnitella kymmenen koulua, mutta asiat lykkääntyivät liikaa, koska valtion rahoitus ei toiminut ajallaan ja rahat loppuivat kesken kaiken.”

 

Miten päädyit takaisin Suomeen?

”Vuonna 2010 tulin käymään Suomessa. Tarkoituksena oli lomailla pari viikkoa ja mennä sitten hakemaan töitä Lontoosta. Kävi kuitenkin niin, että päädyin työhaastatteluun ja saman tien töihin Siggen arkkitehtitoimistoon Turkuun.”

”Kolme vuotta myöhemmin siirryin töihin Arosuo Arkkitehdeille. Sain paljon enemmän vastuuta ja paljon enemmän stressiä. Toimin projektiarkkitehtina isoissa projekteissa. Nykyään olen mielialalääkityksellä ja lievästi alkoholisoitunut”, hän vitsailee.

”Vaikka ulkomailla opiskelu ja työskentelu on ollut kiinnostavaa, tietyllä tavalla se myös harmittaa juuri tällä hetkellä. Olen ollut eri maissa ja kulttuureissa, mutta siitä on vain haittaa. Erilaiset lait ja säännöt eivät ole nyt avuksi, suomalainen systeemi ei ole niin tuttua. Englannin kielitaidolla ei myöskään ole ollut käyttöä täällä. Tunnen arkkitehtuurin sanavaraston paremmin englanniksi kuin suomeksi.

Kokemukseni mukaan suunnittelun osuus työssä on paljon pienempi kuin mitä koulutuksessa annetaan ymmärtää. Koulutus painottuu siihen osuuteen, joka on oleellinen projektin alkuvaiheessa parin viikon ajan. Loppuosaa ei opeteta.

En silti kadu, että lähdin ulkomaille. Sillä tavalla olen pystynyt ilman alkupääomaa matkustamaan ympäri maailmaa samalla opiskellen tai töitä tehden. Bachelor-tutkinnon aikana lukukausimaksu yliopistossa oli 1250 puntaa. EU maksoi kolmannen vuoden. Nykyään maksut ovat 9000 puntaa per lukuvuosi.”

Ramilla oli myös erittäin kiinnostavia näkemyksiä kehitysyhteistyön kehittämisestä ja toimivuudesta nykytilanteessa perustuen hänen omiin kokemuksiinsa työnteosta ja asumisesta köyhissä maissa. Artikkelin pituuden kohtuullisuuden kannalta jätämme sen osuuden toiseen kertaan, mutta toimittajan ominaisuudessa suosittelen haastattelemaan häntä aiheesta suullisesti.

Kuvat ja teksti: Tiltu Nurminen

Mainokset