Ulises Márquez – meksikolainen arkkitehti Turussa

Hyväntuulinen ja ystävällinen Ulises on uusi jäsen Turku-SAFAn johtokunnassa, mutta hän on samantien ottanut vastuualueen, jolta odotetaan paljon: Meksikon matkan järjestäminen! Meksikossa syntynyt, mutta jo reilu vuosikymmen sitten suomalaistunut mies on tarjoutunut valmistelemaan opintomatkan maapallon toiselle puolelle. Kiinnostuneita matkalle lähtijöitä on useita.

Tällä hetkellä Ulises on töissä Matti Takalan arkkitehtitoimistossa Turussa. Samaan aikaan hän käy pääsuunnittelijakoulutusta Helsingissä. Pääasiassa hän on mukana projekteissa, joita Suomen Yliopistokiinteistöt tilaa – juuri nyt on kohteena Natura-rakennuksen sisäilmakorjaus Yliopistonmäellä sekä Päärakennuksen ja Natura-rakennuksen välinen ilmassa kulkeva lasiputki, joka muutetaan kahvilakäytöstä opiskelijoiden olohuoneeksi ja toimistotiloiksi.

Ulisesin piirustuspöydältä löytyy myös liiketilojen korjauksia: S-Market Turussa ja Sale Nauvossa odottavat muutoksia.

Kolmentoista hengen toimisto on juuri nyt muuttanut uusiin tiloihin Turun tuomiokirkon viereen. Uudet tilat inspiroivat kenties entistä parempiin ideoihin.

Aiemmin hän on ollut töissä Turussa Caterina Casagranden yrityksessä ja Kotkassa Tuomo Hovin toimistossa. Hän saapui Suomeen vuonna 2003 ja sai ensimmäisen työpaikkansa Kelan työelämävalmennuksen kautta Seinäjoelta, kaupunginarkkitehdin toimistosta.

Arkkitehdin perustutkinnon (Bachelor of Science) hän on suorittanut Coliman Instituto Tecnológicossa vuonna 1995 ja jatkotutkinnon (Master of Science) UNAM:ssa, Mexico Cityssä vuonna 2003. Asuessaan Meksikossa hän sai töitä muun muassa piirtäjänä La Campanan arkeologisella kaivauksella. Joskus piti mennä myös tiloihin, joissa oli luurankoja. Tehtävänä oli piirtää näkymiä alueen rakenteista sekä maahan merkitystä ruudukosta, joka kuvasi mitä kiviä tai keraamisia osia löytyi mistäkin. Löydöt olivat 100-1500 luvuilta, siltä ajalta kun muinainen kaupunki oli asuttuna.

thumb_IMG_4126_1024

Miten Meksikon nykyarkkitehtuuri eroaa suomalaisesta tyylistä?

– Aiemmin meksikolainen suhtautuminen väreihin on ollut erilainen, on käytetty vahvempia sävyjä. Mutta nykyään erot löytyvät ehkä materiaalien ja tekstuurien käytöstä. Meksikon nykyarkkitehtuurissa käytetään usein betonia ja kiveä, jotka kestävät paikallisissa olosuhteissa – ja niitä Meksikosta löytyy kaikenlaisia!

Talvella Mexico Cityssä voi olla jopa nolla astetta. Rannikolla taas voi olla todella kuumaa ja vuoristossa erittäin kylmää. Puuta käytetään materiaalina enemmän sisustuksessa kuin rakenteissa, paitsi maan pohjoisosissa, missä on saatu paljon vaikutteita Yhdysvalloista.

Asuntorakentamisen osalta erot liittyvät esimerkiksi tonttikokoihin. Tyypillinen tontti voi olla mitoiltaan vaikkapa 10×25 metriä, jolloin talo pitää suunnitella pitkänmallisen tontin keskelle.

Kerrostaloissa taas tehdään yksiöitä hyvin harvoin, päinvastoin kuin Suomessa.

Rakentaminen on halvempaa siellä: rakennetyypit ovat yksiaineisia, eikä rakenneta erilaisia kerroksia, vaan esimerkiksi rapattu harkko riittää. Ikkunoihin asennetaan vain yksinkertainen lasi. Sisätiloissa voi kylläkin olla joskus viileää – silloin vedetään villapaita päälle. Sen sijaan usein tarvitaan tuulettimia. Ekologinen tuuletus syntyy, kun mietitään mihin suuntaan talo rakennetaan. Suomessa suunnataan ikkunat etelään, Meksikossa ei välttämättä.

Esimerkiksi Colimassa lämpötila vaihtelee 18-35 asteen välillä. Tuuletusikkunat rakennetaan länsi-itä-suuntaan, jotta läpiveto tuulettaa asunnon. Sisään ei haluta suoraa auringonvaloa, sillä perinteinen tapa saada luonnonvaloa sisään on sisäpihan kautta.

– Itseäni on aina kiinnostanut monipuolisesti japanilainen tai eurooppalainen arkkitehtuuri.

thumb_IMG_4128_1024

Millaista oli opiskella arkkitehtuuria Meksikossa?

– Opiskeluaikana yliopistossa opetettiin pääasiassa uudisrakentamista ja kaupunkisuunnittelua. Erona Suomeen on myös se, että opiskelijoilla on hyvin harvoin opintotukia käytettävissään ja eri koulut ovat lisäksi eri hintaisia.

Myös hyvien työpaikkojen saamiseen vaikuttavat henkilökohtaiset suhteet ja usein pitää löytyä ainakin kaverin kaveri hyvästä toimistosta, jotta saisi arkkitehdin töitä. Sen tyyppistä toimintakulttuuria yritetään kylläkin muuttaa nykyään.

Opiskelijaksi pääsy on helppoa, mutta työelämään pääsy ei niinkään. Koulutettu arkkitehti saattaa päätyä ajamaan taksia tai vaikka ravintola-alalle töihin. Maassa ei myöskään järjestetä kovin usein yleisiä kilpailuja, joiden kautta nuoret arkkitehdit voisivat lähteä rakentamaan omaa arkkitehtiuraa.

thumb_IMG_4133_1024

Mikä on saanut sinut jäämään Suomeen?

– Minua kiinnostavat äärimmäiset vastakohdat vuodenajoissa. Kylmä ei minua häiritse – pidän lumesta. Lempivuodenaika on minulle kevättalvi.

Suomen kieli on kylläkin vaikeaa, mutta toki puhun suomea töissä joka päivä. Tutumpi kieli minulle on englanti. Myös portugalia, ranskaa ja italiaa ymmärrän jonkun verran.

Vapaa-ajalla nautin matkustamisesta eri puolille maailmaa. Joskus olen soittanut jopa rock-bändissä ja sitä olisi mukava edelleenkin harrastaa. Rakennan myös lentokoneiden pienoismalleja ja pidän lukemisesta.

 

Meksikolaisia tunnettuja arkkitehteja

Ulisesin laatimasta listasta löytyy esimerkkejä kiinnostavista meksikolaisista arkkitehtitehdeistä ja arkkitehtitoimistoista:

Vanhempi sukupolvi

Teodoro González de León

Ricardo Legorreta

Felix Sánchez

Isaac Broid

Enrique Norten / Ten Arquitectos

Bernardo Gómez Pimienta / BGP Arquitectura

Alberto Kalach

Uudempi sukupolvi

Tatiana Bilbao

Fernando Romero / fr-ee

Dereck Dellekamp

Javier Sánchez

Taller de Arquitectura Mauricio Rocha+Gabriela Castillo

Fernanda Canales

Michel Rojkind

Ezequiel Farca

 

Mainokset

Maarit Kaipiainen – arkkitehtuurin moniottelija

Vaatimattoman ja ystävällisen älykön taustalta löytyy uskomattoman moninainen työura. Ammattikunnan etujen ajajana tämä SAFA-aktiivi on toiminut sekä Turku-SAFA:n puheenjohtajana 2008-09 että lukuisissa SAFAn luottamustehtävissä jo 90-luvun alkupuolelta lähtien.

Arkkitehdin ura on ollut erittäin monipuolinen, mutta pääpainopisteen voisi tulkita olleen arkkitehtuuritutkimuksen ja asuntosuunnittelun parissa. Yhdyskuntien rakentuminen on teema, joka kytkee koko työuran erilaiset vaiheet toisiinsa.

Erilaisia tutkimuksia, selvityksiä, artikkeleita, esitelmiä ja arkkitehtuuriarvosteluja hän on kirjoittanut lähes satakunta. Laaja kirjallinen työ on kuitenkin vain osa työkenttää, johon on kuulunut mm. tutkimus- ja opetustyötä Yhdysvalloissa ja Suomessa, kaavoitustyötä virkamiehenä sekä oman toimiston pitämistä – välillä päätoimisesti ja välillä sivutoimisesti.

Ammattiura huipentui maankäytön suunnittelun asiantuntemukseen ELY-keskuksen ylitarkastajan virassa. Eläkkeelle Maarit jäi keväällä 2015, mutta jatkaa aktiivista toimintaa luottamustehtävissä, kuten SAFAn liittovaltuuston varapuheenjohtajana ja yhdyskuntasuunnittelun toimikunnan jäsenenä.

maaritkaipiainen-1

Mihin SAFA:a tarvitaan?

Maarit toteaa: ”SAFAn merkitys on olla keskustelutahona valtion ja rakennusalan organisaatioiden kanssa. Jos ei olisi SAFA:a, kuka esittäisi näkemyksiä siitä, mitä mieltä arkkitehtikunta on eri aiheista. Hänen mukaansa keskeistä on, että ammattialan ääni on organisoidusti olemassa ja kollektiivinen näkemys on riittävän luotettavasti muodostettavissa.”

”Osa nuoremmista arkkitehdeista ei näe, että tällaisella yhteisöllä olisi merkitystä. Kuitenkaan yksittäinen ääni ei saa samaa painoarvoa kuin virallinen yhteisö. SAFA-jäsenyys on tutkintotodistuksen lisäksi ammatti-identiteetin sinetti”, hän jatkaa.

thumb_IMG_4151_1024

Polveileva ura kahdella mantereella

Helsingissä syntynyt Maarit sai kipinän arkkitehdin ammattiin jo noin kymmenvuotiaana seuratessaan, kun hänen vanhempansa rakennuttivat asuintaloa Ilomantsissa. Hän oli työmaalla usein mukana ja piirsi itse suunnitelmia millimetripaperille sekä rakensi pienoismalleja. Lukioaikana hän totesi, että arkkitehtuuri on monipuolinen ammatti – ala, jossa vähän kaikesta pitää tietää jotain.

Maarit kertoo: ”Valmistuin korkeakoulusta Otaniemestä vuonna 1977 ja päädyin jatkamaan opintojani Cornellin yliopistossa New Yorkin Ithacassa, jossa suoritin sikäläisen Master of Architecture -tutkinnon. Opetus oli enemmän teoreettista ja filosofista kuin Suomessa.” Sieltä löytyi myös assistentin töitä, joilla pystyi rahoittamaan opiskelua. Myöhemmin hän siirtyi arkkitehtuurin opettajan tehtäviin Syracusen yliopiston arkkitehtuuriosastolle arkkitehtuurin perusteiden pariin.

Laaja-alaiseen uraan on kuulunut myös työtä VTT:n tutkijana pohtien asuntorakentamisen markkinoita ja ekologista rakentamista. Näitä tutkimustuloksia löytyy yliopistojen kirjastoista ja asuntohallituksen julkaisuista. Hän aloitti myös väitöskirjatyön tulevaisuudenkuvista suomalaisissa asuntosuunnittelukilpailuissa Tulevaisuuden koti –tutkijakoulun puitteissa.

Turkuun Maarit muutti amerikkalaisen aviomiehensä, arkkitehti Richard Alaskewiczin kanssa vuonna 2005. Turun seudulla työ on vienyt häntä sekä Raisioon kaavoittajaksi, Turkuun Bryggman-säätiön perustamishankkeeseen että ELY-keskukseen ylitarkastajaksi.

maaritkaipiainen-3 

Kritiikkiä maankäytön suunnittelun tulevaisuudennäkymistä

Maarit tuumaa: ”Nykyisen hallituksen tavoitteisiin kuuluu, että valtion ohjausta maankäytön suunnittelussa halutaan tietoisesti ajaa alas. Ongelma on se, että pienissä kunnissa ei välttämättä ole maankäytön suunnittelun osaamista ja ne voivat pahimmassa tapauksessa olla konsulttien ja lobbareiden pyöriteltävänä. Parin vuoden päästä maankäyttöön liittyvät tehtävät siirtyvät ELY-keskuksista maakuntahallintoon nimikkeellä ”maankäytön edistäminen”.

Hän huomauttaa, että maankäyttö muodostuu monen alan kokonaisuutena – siihen liittyy mm. luonnonsuojelu, liikennesuunnittelu ja kaavoitus. ELY-keskuksessa noiden alojen asiantuntijat olivat kaikki samassa talossa. Oli helppo tehdä yhteistyötä ja pitää palaveria.

Samaan aikaan kunnilta viedään muita tehtäviä pois. Tilalle tulee ”maankäytön itsenäisyyttä” ja ”normien purkua”. Kysymys kuuluu: Jaksavatko kunnat ajatella pitkäaikaisuutta vai poukkoillaanko sattumanvaraisesti lyhyen tähtäimen hankkeiden perässä?

Nykyinen hallitus halusi poistaa jopa kaikkien kuntalaisten valitusoikeuden (vain kaava-alueen naapuri olisi voinut valittaa) ymmärtämättä sitä, että kaavojen vaikutus on laaja. Se olisi ollut aikamoinen tyrmäys kansalaisten osallistamisen periaatteelle.

thumb_IMG_4153_1024

Vapaa-aika taiteen, musiikin ja historian parissa

Vapaa-ajallaan Maarit on innokas akvarellimaalari ja on osallistunut jo 80-luvun lopulta lähtien useita kertoja SAFA:n akvarellileireille. Myöhemmin myös Kuhmon musiikkijuhlista on tullut mieluisa vierailukohde kesäisin. Edelleen hän taiteilee Turun Sunnuntaimaalareiden kursseilla Barkerin tehtaan työtiloissa, lähellä kotia.

Myös sukututkimusharrastus kiehtoo. Se on isän perintöä, jonka mukana hahmottuu eri ammattialojen edustajien silloin elämäntapa ja ihmisten kiinnittyminen eri paikkoihin.

Äskettäin Maaritia on työllistänyt oman talon putkiremontin eteneminen. Maaritin ja Richin kauniissa ja viihtyisässä kodissa on pidetty useita ammattiin liittyviä kokouksia ja viihdytetty kollegoita kesäjuhlissa.

maaritkaipiainen-2

Ammattiuralta on tiivistynyt mieleen erityisesti joitain ajatuksia

Kiehtovinta arkkitehdin ammatissa on se, että pitää koko ajan päivittää tietämystään monesta asiasta – tietämisen tarve ei tyhjene.

Aikataulut rajoittavat työn tekemistä, mutta silti mikään asia ei tule koskaan täysin valmiiksi.

Nuorille hän antaa ohjeeksi: ”Ammatin sisällä on runsaasti valinnanvaraa mille sektorille suuntautuu. Polun varrella on monenlaisia haaroja, joita voi seurata. Tärkeää on tilan hahmotus ja kuvittelukyky. Ammatti sopii ihmiselle, joka on yleiskiinnostunut monista erilaisista asioista!”

thumb_IMG_4157_1024

Teksti ja kuvat: Tiltu Nurminen

 

 

Petteri Kääriä – saunalautan suunnittelusta puurakentamisen kehittäjäksi

Paraisilta kotoisin oleva Petteri Kääriä tuli mukaan Turun seudun arkkitehtien aktiiviseen toimintaan tämän vuoden alussa. Hän on hallituksen jäsenenä ollut mukana järjestämässä tapahtumia kuten Arkkitehtuuriklinikka ja Toimistotreffit ja valmistelee parhaillaan Turku-SAFAn uudistuvaa nettisivua.

Petteri on opiskellut Tampereen teknillisessä yliopistossa, mutta on ollut töissä jo pari vuotta Turussa Sigge arkkitehdeillä. Työn ohessa hän suunnittelee tekevänsä diplomityönsä valmiiksi ensi talven aikana ja valmistuvansa keväällä 2017.

Opiskelun lisäksi hänessä on selvästi myös opettajan ainesta – onhan hän pitänyt valmennuskursseja Arkkitehtiosastolle pyrkiville opiskelijoille, ja nyt tänä syksynä hän on aloittamassa arkkitehtuurikurssin pitämistä Turun Lyseon koulussa. Syyskuussa alkaneella kurssilla oppilaat saavat tutustua arkkitehtuurin maailmaan kerran viikossa pari tuntia kerrallaan.

Omalla työpaikallaan hän osallistuu suunnittelutiimeihin, jotka tekevät kohteita ulkomaille, esimerkiksi Dubaihin. Samoin hän tekee rakennus- ja asuntosuunnittelua Turkuun, Helsinkiin ja Tampereelle.

Turun Vähätorilla

Vaihto-opiskelijana Australiassa

”Ennen omia arkkitehtuurin opintojani kävin armeijan, opiskelin vuoden rakennusmestarilinjalla sekä matkustelin Japanissa kolmisen kuukautta sohvasurffaillen paikasta toiseen.”

Arkkitehtuuriopintojen aikana hän oli pulitoista vuotta Australiassa vaihto-opiskelijana, Canberran Yliopistossa. “Samalla reissulla tuli kierrettyä maata laajemminkin mm. Perthissä, Sydneyssä ja Melbournessa – sekä lähes naapurissa, Uudessa Seelannissa ja Fijillä. Suomalaiset arkkitehdit ovat suhteellisen tunnettuja Australiassa. Aikoinaan, kun Canberran kaupunkia suunniteltiin, Eliel Saarinen saavutti suunnittelukilpailussa toisen sijan”, hän toteaa.

”Australiassa keskityin maisterivaiheen opintoihin. Kurssit siellä olivat studiotyöskentelyä: opiskelijat jaettiin noin 10 hengen ryhmiin, joiden kanssa vietettiin koko lukukausi. Ryhmän sisällä oli sama suunnittelutehtävä, josta jokainen valitsi jonkin oman aihealueen, johon perehtyi tarkemmin ja esitteli sitten muille tutkimuksensa tulokset. Analyysivaiheeseen käytettiin paljon aikaa.”

”Erona suomalaisopiskeluun oli se, että opiskeluun liittyi runsaasti pienoismallien tekemistä – suomessa panostetaan enemmän piirustuksiin”, Petteri tuumaa.

”Käytettävissä oli 3d-printtereitä ja laser-leikkureita. Opetus oli hyvin samanlaista kuin Suomessa, mutta enemmän auktoriteetteihin perustuvaa – Suomessa opettajien ja oppilaiden suhde on tasa-arvoisempi ja kärjistetysti opiskelumotivaatio löytyy ehdollistamisen sijaan oman mielenkiinnon kautta.” Opiskelun loppuvaiheessa Petteriä pyydettiin jäämään tutoriksi yliopistolle, mutta hän oli jo päättänyt lähteä Suomeen siinä vaiheessa.

Materiaalit ja parametrinen suunnittelu kiinnostaa

Erityisenä kiinnostuksen kohteena arkkitehtuurin alalla ovat rakennusmateriaalit.

”Materiaaleissa tarvitaan mahdollisimman hyvä tietopohja siitä mistä, missä ja miten se on tehty. Tulevaisuudessa tarvitaan enemmän tietoa, materiaaleja ei haluta valita pelkällä fiilispohjalla, vaan niiden pitää perustua kestäviin arvoihin.”

”Materiaaleista kiinnostavin on ehkä puu. Viime kesänä osallistuin Japanin Bieissä järjestetylle kaksiviikkoiselle puu-workshopille nimeltään Woodification. Siellä paikallista karamatsu-puuta käyttäen suunniteltiin monikäyttöinen maja, joka voi toimia esimerkiksi lintujen katselupaikkana, yöpymispaikkana tai vaikkapa teeseremonian näyttämönä. Kurssin osallistujat olivat eri puolilta maailmaa, mm. Japanista, Kiinasta, Filippiineiltä ja Iranista.

Tampereen yliopistosta löytyy myös kursseja liittyen puun käyttöön – Unto Siikasen kirja on ollut hyvä perusteos.”

”Minua kiinnostaa myös järkevä mallintaminen parametrisia suunnitteluohjelmia käyttäen. Lopputulos pohjautuu perusteltuihin, selkeisiin tekijöihin, antaa mitattavia tuloksia ja johtaa kiinnostaviin lopputuloksiin. Tällä menetelmällä voidaan hakea esimerkiksi muotoja, jotka ovat optimaalisia lämmön kannalta – vaikkapa siten, että rakennus kerää optimaalisesti aurinkoenergiaa.”

woodification
Woodification, puuaiheinen workshop 2016 Japanissa
Vihreää teetä nauttimassa Aurajokirannassa Cafe Artissa.

Suunnittelija saunoo kelluvassa saunassa

“Vapaa-aikanani harrastan leijalautailua lumilaudalla tai wakeboardilla. Kesäisin purjehdin mielellään. Soitan myös rumpuja ja kitaraa. Tällä hetkellä harrastukseksi on lähinnä oman kämpän remontointi. Vaihdan lattian parketiksi ja rakennan sähkörummuille vaimentavan alustan. Makuuhuoneeseen tulee seinälle nostettava sänky, parvekkeelle lattialaudoitus, kattoon uusi valaistus ja seiniin uudet maalit.

Vapaa-ajan harrastukseksi voi mainita myös opiskelujen ohessa teekkarikavereiden kanssa rakennetun saunalautan käytön. Suunnittelin sen aikoinaan 3 x 7,5 metriseksi kelluvaksi saunaksi. Viime kesinä se on ollut käytössä vuoroin Tampereella ja Hämeenlinnassa”, kertoo Petteri.

“Joskus nuorena olen asunut jonkin aikaa Japanissa perheeni kanssa. Eri maissa ja kaupungeissa asumisen jälkeen Turku on minulle mieluisa kaupunki juuri nyt. Viihdyn täällä ja olen tyytyväinen.”

loylylautta
Löylylautta, Tampere, 2013
Aurajoen rannalla.

Raul Reunanen – ajattelija, tutkija ja seikkailija

Nuori, juuri opinnoistaan valmistumassa oleva arkkitehti yllättää omaperäisillä ja innovatiivisilla ajatuksillaan. Leppoisa ja rauhallinen Raul tuo julki uuden sukupolven inhimillisyyttä ja ihmisläheisyyttä korostavia pohdintojaan. Hän kantaa vastuuta ihmisen eettisestä toiminnasta maapallolla.

”Minulla on ollut lapsesta lähtien tarve suunnitella ja rakennella kaikenlaista. Olen ihmistyyppinä tähtimerkkienkin mukaan taktikoija – valmistelen huolellisesti asioita valmiin vision mukaan. Toisaalta toteutus voi joskus jäädä jopa suunnittelu-intoisuuden jalkoihin.”

Opiskelun aikana kiinnostuksen kohteeksi on tarkentunut luonnonmukainen rakentaminen: ”Olen tutkinut suunnittelun keinoja luonnollisten ympäristöjen toteuttamiseen.”

Harrastukset voi yhdistää ammattiin

Raul on myös yhdistänyt harrastuksiaan uravalintaansa. Hän tutkii maaston muotoja, kaupunkeja ja tiloja polkupyöräillen ja skeittilautaillen. Näin hän kerää lähituntemusta kaupungin elementteihin, kuten rappusiin ja muihin yksityiskohtiin.

”Haasteettomaksi tehty ympäristö ei tue liikuntaa tai luovuutta. Oikeilla apuvälineillä tasoitetusta kaupungista löytyy kuitenkin metsämäisiä, luovan liikunnan mahdollistavia esteratoja. Tekemällä pyöräloikkia penkkien yli voi samaistua liikkumiseen luonnossa – kuin kissa loikkien kivien yli. ”

Myös permakulttuuri ja puutarhaharrastus yhdistyvät hänen diplomityöhönsä, jossa Raul on perehtynyt luomaan vanhan- ja uudenaikaisia hybridiratkaisuja ja pohtii miten yhdistellä keskenään luonnollisia elementtejä kuten eläimiä, kasveja ja aurinkoa arkkitehtuurissa ja miten niitä tuodaan mukaan kestävään rakentamiseen.

”Luonnon monimuotoisuus ja hyödyt kiedotaan toisiinsa – hyödynnetään paikallista energiaa, joista eniten aurinkoa. Suunnitellaan vaikka kasvihuone ja eläintarhaus asunnon yhteyteen ja käytetään hyväksi luonnollisia kiertokulkuja.”

Omavaraisuus kiinnostaa eettisenä aatemaailmana

Hän miettii, miten kodista voi saada energiatehokkaan siten, että pystyisi asumaan vaikka irti verkostoista. Kiinnostuksen kohteena on omavarainen järjestelmä, jossa jätevedet suodatetaan itse ja hyödynnetään lannoitteena. Omaa elinkeinoa voisi pyrkiä yhdistämään asumiseen siten ettei kaikkia toimintoja ulkoisteta. ”Ettei tarvitsisi elää täällä muiden, mm. kehitysmaiden, kustannuksella”, hän tuumaa.

”Itseäni ovat aina ahdistaneet nykyiset asumismuodot, joissa on vieraannuttu terveestä asumisesta ja tultu kaupunkeihin. Unelma-asuntoni olisi paikka, jossa voi ideoida ja toteuttaa itseään tarvitsematta miettiä meneekö suihkukaivo tukkoon kuravedestä – tai jossa voi olla multaa lattialla.”

Tällainen asuminen on tehty ihmisille mahdottomaksi, kun kaikkea koetetaan säännellä niin tarkasti. ”Meillä ei ole ollut mahdollisuutta päästä testaamaan sellaisia rakenteita, joita on kokeiltu ennen vanhaan luonnostaan. Pikkuasioihinkin tarvitaan nykyään rakennuslupa.”

Paikalliset ja yhteisölliset ratkaisut kiinnostavat

”Nykyajan tyylin mukaan asuinympäristöissä on peltojen tilalla autoteitä. Liikkuminen on se tärkein juttu. Kuitenkin paikallisuus ja sen kehittäminen olisi vastuullista ja innostavaa. Olisi mukava päästä hoitamaan kanoja ja puutarhoja kaupungissa”, Raul pohdiskelee.

Nykykulttuurissa on unohdettu, että kaikkia asioita ei tarvitse ulkoistaa. Esimerkiksi itse siemenestä kasvatetut kasvit menestyvät paremmin ja pysyvät hengissä helpommin kuin kaupasta ostetut tehoviljellyt esikasvatetut yrtit.

”Olisi mukavaa, jos vaikka ruokaa myytäisiin sellaisina paketteina, että siitä olisi mahdollistaa jatkaa itse kasvatustyötä. Itse olen päässyt kokeilemaan mm. eläintenhoitoa, kompostointia ja kasvien kasvatusta.”

Esimerkiksi tänä kesänä Turussa kaupunki antaa viljelylaatikoita asukkaille. ”Kerrostalonkin pihalla olen saanut kasvattaa maustekasveja ja hyödyllisiä erikoiskasveja, kokeilla mm. ulkomaisten kasvilajien kestävyyttä Suomen ilmastossa.”

”Ylipäätään pitäisi olla mahdollisuuksia kokeilla erilaisia asioita luovasti”, hän miettii.

Näkökulma kestävään kehitykseen Suomessa ja globaalisti

”Rakennusten käyttöaste on nykyään aika heikko, jos lasketaan yhteen julkiset-, asuin- ja yhteiskäyttötilat. Suomessa on paljon tilaa toimia, mutta silti on asunnottomuutta ja työttömyyttä.”

”Koen ongelmana sen, että koko ihmiselämä on keskittynyt kaupunkeihin ja maaseutu on olemassa vain kaupunkien elättämistä varten. Löytyisikö maaseudun ja kaupungin elämismuotojen välistä jokin ratkaisu, jossa voisi pitää eläimiä ja kasveja?”

Jos elämä täällä maapallolla jatkuu, niin ”välimaailma” on varmaan ainoa mahdollisuus toteuttaa sitä – siis nykypäivää ja eilispäivää yhdistelevä elämänmuoto sekä asuntojen, kylien että kaupunkien mittakaavassa.

Nykyaikaisessa kylässä ihmiset tuntisivat toisensa, tukisivat toisiaan ja palveluiden vaihto pelaisi paikallisesti.

 

Omavarainen ja yhteisölle hyödyllinen toiminta tavoitteena

Aurinko jakaa energiansa maapallolle melko tasaisesti, mikä luo mahdollisuuden asua ja toimia lähes joka paikassa. Ei ole hyvä, että yhden alueen ihmiset elävät toisten alueiden kustannuksella.

”Vesi on ehkä yksi isoimmista nyky-yhteiskunnan huolenaiheista. Vesi-wc on yksi ”syntisimmistä” keksinnöistä – meidän omat ravinteemme huuhdotaan mereen, jossa niistä ei ole ainakaan hyötyä”, Raul toteaa.

Ihmisiä on kaupungeissa niin paljon, että jos olisi enemmän yhteisöllisyyttä, saataisiin paljon aikaan. Urbaanissa asumisessa on paljon löysää aikaa, jolloin olisi mahdollisuus pitää vaikka yhteistä pihakanalaa tai kasvihuonetta.

Taloissa voisi olla vaikkapa vinttikerroksissa kasvihuoneita kattoikkunoiden alla. Myös julkisissa rakennuksissa, joissa on paljon ikkunapintaa, kuten taidemuseoissa tai kauppakeskuksissa, voisi kasvattaa kasveja.

Lisäksi niiden yhteydessä voisi olla kala-altaita, ja kalojen lannasta saisi lannoitetta kasveille. ”Nautin pienten elävien olentojen seuraamisesta – niiden kautta pääsee jonkinlaiseen luontoyhteyteen.”

Kehitysmääräykset kehiin

Kestävän kehityksen toimivuuden ydin on mielestäni siinä, että kehitysaskeleet eivät saa olla vain jonkun yksittäisen toimijan omakohtainen bisnes. On suorastaan ”rikollista” mikäli kehitystä ei suunnata yhteiseen hyvään.

Yhteiskunnassa voisi olla vaikkapa ”kehitysmääräykset” kuten nykyiset rakennusmääräykset, jotka ohjaisivat taloudellista tuottoa yhteisölliseen hyvään.

 

Ehdotuksia hyvään elämään

”Ehkei meidän tarvitse päätyä avaruuteen asti etsimään löytääksemme hyvää elämää. Diplomityössäni esitän paljon sovelluksia perinnerakentamisesta. Esim. energiansäästämisen malleista entisaikoina löytyy sellaisia asioita, joita voi kehittää pidemmälle nykytekniikalla – kuten vaikka lämpöä keräävä kuisti, jonka ikkunat avautuvat itsestään silloin, kun tarvitaankin jäähdytystä.”

Nykyään on jouduttu keksimään liikuntamuotoja kuten kuntosaleja, kun sen sijaan voitaisiin palata käyttämään ihmisvoimalla toimivia ratkaisuja – tai käyttää koneita, joissa on vähemmän rikkoutuvia osia ja jotka toimivat polkemalla.

”Tavoittelen uutta ”sammontakomis-intoa” – yhdessä kehitettäisiin uusia sampoja.”

”Suomesta löytyy keksijöitä ja ”takojia” – olemmehan vanhaa seppäkansaa. Täällä on hyvä testikenttä keksinnöille – on eri vuodenajat, on tilaa ja metsää. Kestävästi valjastettu ekosysteemi on parhaimmillaan se ihmisen loputtoman materiaalitarpeen tyydyttävä ehtymätön sampo.”

”Suomi on kehittyneisyydessään tullut umpikujaan. Tarvitaan tilaa luoville ratkaisuille – kuten asumisen suhteen vaikka siten, että asunnon voisi rakentaa vaikkapa puuhun. Olisi mukava päästä samaistumaan lapsen tasolle – voisi kokeilla kaikennäköistä. Ei kaikkien asumusten tarvitse olla sopivia ihan jokaiselle ihmistyypille”, Raul pohdiskelee.

Visio unelmakaupungista…

Unelmakaupungissani ihmiset tekisivät hyödyllisiä asioita yhdessä ja ideoita voisi toteuttaa ilman liiallista byrokratiaa. Ei olisi valmiiksi säännönmukaistettua kulttuuria. Eikä elettäisi muiden kustannuksella vaan jokaisella olisi vastuu kehittää omavaraisuuttaan – muuten kasvatetaan pahoinvointia ja sosiaalisia ongelmia sekä vieraannutaan todellisesta kestävästä elämästä. Kuitenkin järkevyyttä, luovuutta ja mahdollisuuksia on paljon.

On sääli, että omavaraista ja yhteisölle hyödyllistä toimintaa ei tueta tai arvosteta niin paljon kuin valmiiden ratkaisujen ja tavaroiden kauppaamista ja tehotuotantoa. Ehkä ekokyliä syntyy pikkuhiljaa ihmisten kautta. Uskon, että jotain kautta löytyy vielä vaikutusmahdollisuuksia.

Suomi on ihmeellinen paikka, jossa on kehitetty ensimmäisiä rakennusmääräyksiä alun perin ihmisyyttä kunnioittavassa muodossa, mutta nyt tarkoitus on kääntynyt päälaelleen.

…ja unelmatyöstä

”Unelmatyössä olisi kiva päästä ideoimaan vaihtoehtoisia tapoja tehdä arkkitehtuuria. Juuri nyt ei ole olemassa ilmiselvää kanavaa, jossa pääsisi kehittämään kokeilevaa rakentamista.

Tämä ammatti on niin monipuolinen, että se tarjoaa mahdollisuuden tehdä vaikka omaa ideamallistoa – luovaan elämään innostavia ja ulkokäyttöä helpottavia asuntoja, jotka tukisivat kaupunginosien sisäistä yhteisöllisyyttä, ja joissa monipuolinen ja monimuotoinen toiminta olisi mahdollista.

Toivoisin, että pääsisin suunnittelemaan inhimillistä ympäristöä, eikä sellaista jota tehdään vain kaupankäynnin ehdoilla. Haluan edistää ihmisyyttä ja terveitä asuinmuotoja.”

Viime kesänä Raul järjesti Turku-SAFAn hallituksen jäsenenä yleisölle Ekopäivän Turun Koroisissa. Aiheena oli mm. savirakentaminen, jota myös kokeiltiin saviharkkojen valamisen osalta.

Teksti ja kuvat: Tiltu Nurminen

 

Esmeralda Ståhlberg – yksityisyrittäjä ja visionääri

Esmeralda toimi Turku-SAFAn hallituksessa vuonna 2015 sihteerin tehtäviä hoitaen – tänä vuonna hänellä on onni viettää äitiyslomaa aivan piakkoin.

”Toivoisin Turkuun voimakkaampaa yhteisöllistä keskustelua rakennetusta ympäristöstä, niin, että ajatusten vaihto ei jäisi pelkästään arkkitehtien varaan, vaan että kaupunkia kehitettäisiin yhdessä eri tahojen kanssa, kuten esimerkiksi Jyväskylässä ja Helsingissä tehdään. Se sitoisi kaupunkilaisia paremmin yhteen yhteisten visioiden myötä”, hän toteaa.

Esimerkiksi asuinrakentaminen on Helsingissä selvästi yhteisöllisempää – ehkä rakentamisen tiiviys ohjaa siihen suuntaan luontevasti – mutta sama ajatus voisi toimia täälläkin. Ja Jyväskylässä siirretään kauppatori uuteen paikkaan Uusi kaupunki -kollektiivin myötä – ja todella mielenkiintoisella tavalla saadaan asukkaiden ajatukset mukaan prosessiin.

Hän katsoo Turkua hieman ulkopuolelta tulleen silmin, olihan hänen aiempi työpaikkansa PES Arkkitehdeillä Helsingissä.

thumb_IMG_3467_1024

Eri luovien alojen tekijät yhteistyöhön

Mieluusti rakentamiseen ja kaupunkikuvan kehitykseen pitäisi ottaa mukaan esimerkiksi muotoilijat. Tällä hetkellä eri alojen toimijat toimivat erikseen omilla tahoillaan. Yhteistyö eri alojen lähtökohdista puuttuu. Punainen lanka on kadoksissa.

”Olisi hyvä miettiä miten erilaiset tahot voisivat tuoda kaupunkikuvaan lisää viihtyvyyttä ja monimuotoisuutta.”

Turussa voisi tukea niitä tiloja, jotka ovat jo olemassa. Niitä rikastuttamalla saataisiin kaupunkitila elämään. Esimerkiksi saapuminen mereltä Turkuun olisi hyvä kehityskohde, jota voisi uudistaa ja elävöittää.

 

Tukholmasta Helsingin kautta Turkuun

Esmeralda opiskeli arkkitehtuurin kandidaatin tutkinnon Tukholman Kungliga Tekniska Högskolanissa. Sieltä hän tuli vaihto-opiskelijaksi Suomeen, jolloin perehtyi erityisesti julkisen tilan suunnitteluun. Vuoden verran hän osallistui myös Puu-ohjelmaan, jonka päätöstyö oli esillä Wäinö Aaltosen museossa nimellä Wild – kaikkea puusta.

Hän valmistui arkkitehdiksi Helsingistä Aalto Yliopistosta vuonna 2010 ja työskenteli mm. Pekka Salmisen toimistossa osallistuen kehäradan suunnitteluun. Turkulaisessa Siggen toimistossa Esmeralda ehti olla töissä melkein viisi vuotta, kunnes päätti kokeilla siipiään yrittäjänä keväällä 2015.

”Minua inspiroi muotoiluosaamisen yhdistäminen arkkitehtisuunnitteluun.”

”Se tuo mukanaan laajemman katselutavan – kokonaisuuksia muodostuu toisella tavalla. Pienistä osista on kiehtovaa kehittää eri tahojen kanssa yhteishankkeita.”

Esmeralda opiskeli myös muotoilua jonkin aikaa Novia Ammattikorkeakoulussa Turussa. Kansainvälisessä ohjelmassa perehdyttiin myös johtamiseen, markkinointiin ja vahvuuksien löytämiseen eri projekteissa. Ylipäätään opiskelu herätti uusia ajatuksia.

Ajatuksiaan hän vaihtaa ruotsin ja suomen kielen lisäksi myös englannin ja ranskan kielellä.

thumb_IMG_1210_1024

Yrittäjyyden unelmaa toteuttamassa

Hänen oma yrityksensä on nimeltään Eark, jonka töihin kuuluu asuntosuunnittelua, muutostöitä, kaupallista suunnittelua ja mm. ravintolasuunnitelmia. Aiemmin Esmeralda oli mukana suurissa julkisissa kohteissa, mutta yksityisyrittäjyys oli hänen pitkäaikainen unelmansa. Hän on luonteeltaan kova tekemään töitä ja myös puoliso on yrittäjä, joten siirtyminen yrittäjäksi oli luonteva uravalinta.

”Toiminimi minulla oli ollut jo pitkään ja nyt halusin panostaa siihen ja katsoa mihin se vie. Yhtenä tavoitteena omassa työssäni on taiteen ja arkkitehtuurin yhdistäminen.”

”Teen yhteistyötä muotoilijaystäväni Pauliina Vesterisen kanssa. Tilasuunnittelussa sisustus erotetaan usein arkkitehtuurista, mutta niiden on pakko kulkea yhdessä. Jos arkkitehti tekee ainoastaan tilan ja lupakuvat, ei synny jatkumoa. Alkukonsepti voisi mieluusti jatkua sisustukseen, sisätiloihin ja detaljeihin asti.”

 

Löytyykö Turun imago kulttuurista?

”Mielestäni Turussa kulttuuri on voimakkaasti esillä. Helsinki on ilmeeltään enemmän bisnes-kaupunki, mutta Turun imago voisi olla nimenomaan kulttuurissa.”

Turun ilme ei vaadi mahtipontisia pilvenpiirtäjiä vaan kaupungin omista vahvuuksista rakentuu arvokkuus. ”Taiteen, musiikin ja arkkitehtuurin yhdistämisessä olisi ideaa”, toteaa Esmeralda. Esimerkiksi Colorscape pari vuotta sitten herätti mielettömästi tunteita ja kiinnostusta.

”Olen paljonkin miettinyt projektia, jossa Kaupungintalon puistoon voisi muodostaa julkitilan, joka ei olisi parkkialue, vaan kunnioittaisi Turun vanhaa historiaa ja Kaupungintaloa.”

Tori voisi olla skeittipuisto kesäisin tai ulkoilmaelokuvateatteri – talvella taas rusettiluistelu- tai yleinen luistelualue. Se olisi jatkumoa Kauppatorilta kohti Aurajokea.

Puiden alle saisi oman tilansa, jossa voisi olla avattavia ja suljettavia kojuja, jotka sitoisivat yhteen puiston reuna-alueita. Esimerkiksi ranskalaisissa kylissä pelataan puistoissa ja toreilla ja kaupungintalon edustalla shakkia tai petankkia. Tämä luo kohtaamistiloja ja lisää yhteisöllisyyttä elämyksiä ja aktiviteettejä.

”Kauppatorille haluaisin hahmotella ”Igloow” (igloosta inspiroitu)-musiikki-labyrintti-näyttelytilaa, jonka läpi voisi kulkea tai joka voisi toimia tapahtumapaikkana . Sen rakenteissa voisi käyttää valoa läpäiseviä muoviharkkoja. Tarkoitus olisi tuoda valoa pimeinä vuodenaikoina. Sen sisällä voisi esitellä paikallista taidetta tai musiikkia tai tapahtumia. Esimerkiksi Helsinki-Energia on ollut aktiivinen Flow-festivaalin yhteydessä – olisko Turku-Energialla mahdollisuutta sponsoroida maamerkkiä, johon voisi tutustua samalla, kun odottaa bussia torin alueella. Ajatuksena on myös, että sen voisi mahdollisesti siirtää kesäiakoina muihin paikkoihin.

Tällaisia suunnitelmia kehittelee Esmeralda, joka vapaa-ajallaan harrastaa puolimaratonia sekä viulun ja pianonsoittoa. Lenkkiseurana hänellä on kääpiösnautseri Frank (nimetty kuuluisan arkkitehdin mukaan).

thumb_IMG_3476_1024

Teksti ja kuvat: Tiltu Nurminen

Pilar Meseguer – Välimeren rannoilta Itämeren ääreen

Espanjalaissyntyinen Pilar on kiinnostava hahmo. Koska hänen suomenkielensä on hyvää, mutta ei ihan täydellistä, saattaa erehtyä luulemaan, että hänen ammattitaitonsakaan ei olisi ihan täysin soveltuvaa suomalaiseen arkkitehtitoimistoon tai yhteiskuntaan.

Myönnän – oma tietämättömyyteni espanjalaisesta arkkitehtuurikoulutuksesta johti minut ajattelemaan, että opetus Espanjassa olisi jotenkin vähemmän vaativaa kuin suomalaisessa yliopistossa. Tai että etelä-eurooppalainen työmentaliteetti olisi huomattavasti leppoisampaa kuin täällä. Kuunneltuani Pilarin kertomusta, yllätyin päinvastoin – positiivisesti!

Tottakai turkulaiset arkkitehdit tunnistavat jo iloisen ja seurallisen Pilarin organisointikyvyt ja tehokkuuden. Nämä asiat tulivat selviksi viimeistään tämän syksyn Madridin opintomatkan yhteydessä, jolloin lentoliikenteen lakkouhkista huolimatta hän johdatti meidät unelmien excursiolle hyvin laaditun ohjelman ja järjestelyjen avulla. Hän on toiminut Turku-SAFAn hallituksessa muutenkin aktiivisesti.

41-vuotias Pilar opiskeli arkkitehdiksi Valencian teknisessä yliopistossa, josta valmistui vuonna 2000.  Siellä hän toimi myös IAESTE-vaihto-opiskelijoiden paikallisena yhteyshenkilönä, joka opasti ulkomaisia opiskelijoita sopeutumaan espanjalaisen korkeakoulun systeemiin. Näin hän tapasi myös tulevan aviomiehensä, suomalaisen Tero Lehtosen.

Sitä ennen hänellä ei ollut mitään ajatusta lähteä Suomeen opiskelemaan itse, vaan kohdemaina Pilar mietti Ranskaa tai Italiaa, joiden kieltäkin hän oli jo opiskellut. Jostain syystä mieli kuitenkin muuttui… Tampereen ja Valencian välillä ei ollut olemassa valmista yhteistyötä, joten suhteet koulujen välille piti luoda itse.

 

Millainen kokemus oli opiskelu Tampereen teknisessä korkeakoulussa?

”Viihdyin hyvin Tampereella. Se oli tosi hyvä vuosi – sain paljon ystäviä. Olin osana ison kansainvälisen ryhmän toimintaa. Pidän vieläkin yhteyttä moniin heistä”, Pilar toteaa vuodesta 1998.

Pilar palasi seuraavana vuonna takaisin Valenciaan tekemään diplomityötään. Mutta jo vuonna 2000, Espanjassa vietettyjen häiden jälkeen, hän tuli takaisin Suomeen ja halusi opiskella lisää suomen kieltä. Hän osallistui mm. Tampereen yliopiston suomen kielen kurssille. Myöhemmin hän jatkoi suomen opiskelua Mainonnan ja markkinoinnin -verkkokurssin avulla sekä oli työharjoittelijana monissa tamperelaisissa toimistoissa.

 

Miten varsinainen työurasi alkoi valmistumisen jälkeen?

”Vuonna 2002 olin vielä ilman töitä. Meillä ei ollut vielä lapsiakaan silloin. Halusin takaisin Espanjaan. Heti samantien sieltä löytyi työpaikat molemmille.

Oma työni oli todella mielenkiintoinen – teimme elokuvastudiota Alicanteen. Kyseessä oli Euroopan suurin elokuvastudio ja siihen liittyvä ”elokuvakaupunki” kauppoineen, varastoineen, studioineen – eli sitä voisi sanoa myös kaupunkisuunnitteluprojektiksi.

Toimin hankkeen projektiarkkitehtina ja vastuullani oli noin 5 henkilön työryhmä Magin de Ruiz –arkkitehtitoimistossa Valenciassa. Yhteistyökumppaninamme toimi kalifornialainen elokuvastudioihin erikoistunut arkkitehtitoimisto Bastien Architects, joiden luonnosten pohjalta teimme työpiirustukset ja hoidin myös espanjan ja englannin kielen välisen tulkkauksen.

Toimistossa oli hyvin tavallista olla töissä 10 tuntia päivässä, 7 päivänä viikossa, sekä silloin tällöin kellon ympäri. Ensimmäisen kuukauden aikana pyysin vain yhden sunnuntain vapaaksi, että pääsin illastamaan sukuni kanssa. Useimmiten ruokakauppa meni kiinni, ennen kuin pääsin töistä.”

 

Sinulla on ollut monipuolinen työura – kerro siitä hieman!

”Kun ensimmäinen lapsemme syntyi, etsin työn, jota voisin tehdä pikkulapsen hoidon ohella. Äitiysloma on Espanjassa lyhyt, maksimissaan vain 12 viikkoa. Mutta olin freelancer ja en ehtinyt olla edes neljää viikkoa tyttäreni kanssa kotona.

Perustimme Espanjassa myös oman toimiston Teron kanssa. Olimme olleet kumpikin Santiago Calatravalla töissä vuonna 1998, ja olimme saaneet oppia hänen loistavan laatujärjestelmänsä, jota pystyimme soveltamaan myös omassa työssämme myöhemmin. Huomasimme, että sen avulla pystyimme kahdestaan hallitsemaan isojakin kokonaisuuksia.”

Tero ja minä saimme ensimmäisen oman toimeksiannon, omakotitalon, ja aloin tehdä kiinteistöjen hinta-arvioita kuten kiinteistönvälittäjät Suomessa. Espanjassa siihen lain mukaan vaaditaan arkkitehdin tai rakennusarkkitehdin tutkinto, jos kiinteistön hinta-arvio on tarkoitettu pankille lainanantoa varten.

Vuonna 2004 ryhtyin rakennuttajaksi, kun enoni halusi rakentaa kerrostalon. Silloin sain toimia yhtä aikaa pääsuunnittelijana ja rakennuttajana, ja vuonna 2007 myös pääurakoitsijana, kun rakentajamme meni konkurssiin. Tässä vaiheessa meillä oli jo kolme kerrostaloprojektia työn alla. Espanjalaiseen tapaan teimme kaiken kahdestaan: arkkitehtisuunnittelu, rakennesuunnittelu ja lujuuslaskenta, LVI-suunnitelmat, työmaan johtaminen jne.

Samaan aikaan olin töissä toisessa toimistossa, joka oli erikoistunut maankäytön PAI-projekteihin (”Programa de Actuación Integrada”). Näissä oli yhdistetty silloin kaavoitus, infrasuunnittelu, rakennuttaminen, viranomaisyhteistyö ja rakennusaikainen valvonta. Tällainen systeemi alkoi Valenciassa vuonna 1994. Se nopeutti tonttituotantoa huomattavasti ja kopioitiin myöhemmin kaikkialle Espanjaan. Nykyään tätä järjestelmää pidetään eräänä suurimmista syistä Espanjan valtaisaan kiinteistökuplaan.

 

Mikä osa-alue arkkitehtuurissa kiinnostaa sinua eniten?

”Alun perin olin valmistunut rakennussuunnittelun puolelta, mutta minua on aina kiinnostanut enemmän yhdyskuntasuunnittelu. Siksi opiskelinkin sitä lisää vielä Valencianssa vuonna 2005-2006.

Vähän sen jälkeen tulikin lama. Mietin mitä tehdä. Olin ollut töissä niin paljon, että ei haitannut vaikka hetkeen ei ollutkaan töitä. Minulla oli ollut jopa kolme työpaikkaa yhtä aikaa: oma toimisto, rakennuttajatehtävät kerrostaloprojekteissa ja kaupunkisuunnittelutyö.

Halusin Suomeen siinä vaiheessa. Päätimme, että Tero tulee ensin ja etsii itselleen työn vuonna 2009. Toinen lapsi syntyi Espanjassa ja sen jälkeen kesällä 2010 muutimme koko perhe Suomeen. Siihen asti hoidin loppuun niitä projekteja, jotka olivat kesken.”

 

Millaista työtä haluaisit tehdä nyt Suomessa?

”Espanjassa arkkitehti on aina ollut pääsuunnittelija ja huolehdin siitä, että kaikki työt tulivat valmiiksi. En kuitenkaan tiennyt mitä voisin tehdä Suomessa. Yritin hakea töitä myös rakennesuunnittelijana, koska minulla oli koulutusta siihenkin. Kokemustani ei kuitenkaan otettu tosissaan, vaikka olen ollut kaikkien omien projektieni rakennesuunnittelija.

Koska en saanut töitä, opiskelin avoimessa yliopistossa parantaakseni kielitaitoani. Suoritin kursseja kuten Kuvaileva tilastotiede, Projektin johtaminen, Markkinoinnin perusteet, Business Marketing ja Psykologia.

Unelmatyötäni on jotain, joka liittyisi yhdyskuntasuunnitteluun. Sen takia olen hyvin onnellinen nyt kun näyttää, että pääsen Naantalin kaupungille kaavoitusharjoittelijaksi.”

teksti: Tiltu Nurminen, kuvat: Tiltu Nurminen ja Tero Lehtonen

 

Rami Eräpohja – maailmankansalainen Turussa

 

Turku-SAFA:n hallituksen jäsenenä ensimmäistä vuotta toimiva Rami sai heti tehtäväkseen tiedottajan pestin. Huumorintajuinen mies hoitaa homman persoonallisella tyylillään, iloisen rennolla otteella. Kokouksetkin sujuvat sutjakkaasti, kun mukana on hyväntuulista porukkaa.

Palkkatyössään hän toimii projektiarkkitehtina Arosuo Arkkitehtien toimistossa, jossa viimeisimpiä töitä ovat olleet Telakkarannan kerrostalot sekä Tyksilän päiväkotihanke.

”Arkkitehti on parhaimmillaan eri tahojen osaamisen kokoamisessa. On hyvä, että projekteissa on mukana eri alojen asiantuntijoita ja ammattilaisia”, tuumaa hän oltuaan yhteyksissä näiden hankkeiden myötä mm. asukasyhdistysten, naapuritonttien omistajien, kaavoittajien, liikennesuunnittelijoiden, rakennusvalvonnan, terveysviranomaisten, paloviranomaisten ja kaupungin lastenhoidonyksikön kanssa.

Arkkitehti ei siis suunnittele rakennuksia suinkaan yksin, vaan monen eri tahon kanssa yhteistyössä.

 

Miten päädyit arkkitehdin ammattiin?

”Ensimmäiset talot piirsin jo neljävuotiaana. Harkitsin myös urheilijan uraa, mutta olin kuitenkin aina halunnut arkkitehdiksi.

Lukion jälkeen yritin päästä opiskelemaan Otaniemeen, mutta en päässyt, koska lähtöpisteet olivat liian huonot. Sen sijaan pääsin opiskelemaan Tallinnan tekniseen korkeakouluun. Koulutus siellä oli insinöörimäistä, mutta toisaalta harjoiteltiin perusteellisesti myös klassista ja teknistä piirtämistä, perspektiivioppia ja deskriptiivistä geometriaa.

Olin siellä turistiviisumilla ja hieman yllätyksenä minut ”karkoitettiin” toisen lukukauden puolivälissä. Viisumisäännöt muuttuivat juuri sinä vuonna. Tavarani jäivät Tallinnaan tv:tä myöden. Toisaalta se ei harmittanut, sillä koulu tuntui liian teknis-painotteiselta, eikä niinkään omalta jutulta.

Sen sijaan päädyin jatkamaan opintoja Englantiin. Ensimmäisen vuoden opiskelin Hullissa, sitten Lincolnin yliopistossa.” Kolmen vuoden jälkeen Rami sai suoritettua Bachelor-tason tutkinnon yliopiston parhailla arvosanoilla.

 

Kertoisitko hieman opiskeluun liittyvästä työharjoittelusta?

”Seuraava vuosi kului työharjoittelun parissa. Useimmat muut opiskelijat olivat töissä Englannissa, mutta professorini suositteli hakemaan töitä Nicaraguasta, englantilaisyrityksestä, joka oli erikoistunut ekoarkkitehtuuriin.

Siinä maassa kaikki luonnonmullistukset olivat mahdollisia – tulivuorenpurkaukset, maanjäristykset, hurrikaanit, taifuunit ja maanvyörymät. Kaikki mahdolliset katastrofit piti ottaa huomioon suunnittelutyössä.

Vaikka kyseessä on maailman seitsemänneksi köyhin valtio, kaipaan edelleen sitä ilmastoa, sekä niitä perimmäisiä tekijöitä, jotka haastavat suunnittelun: aurinko, vesi ja maa.

Kyseinen Simplemente Madera -arkkitehtitoimisto on istuttanut yli 3 miljoonaa puuta ja on aktiivinen kestävän puutalouden puolestapuhuja. Erityisominaisuutena rakennuksissa on detaljien näkyvyys – mikään ei jää piiloon lämpöeristeiden taakse.

Rakennuspuuna käytettiin mm. Karibian mäntyä, joka on pehmeää ja kasvaa täysikasvuiseksi 15 vuodessa. Edes ns. hardwood ei pääse lähellekään suomalaista sydänpuuta kovuudessa tai kestävyydessä. Nicaraguassa ei ollut saatavilla esimerkiksi liimapuuta, jota tarvittiin pitkien jännevälien rakenteisiin. Sitä tilattiin sitten Costa Ricasta.”

 

Mitä aineita opiskelit Masters-tutkinnon osuudella?

”Työharjoittelun jälkeen hain opiskelemaan Itä-Lontoon yliopistoon. Opintosuunta oli nimeltä ”Computing and design”. Sen sisältö koostui algorytmisestä ja parametrisestä suunnittelusta. Opeteltiin suunnittelemaan älykkäillä ohjelmilla ja ohjelmoimaan.

Suunnitelma on tiettyjen lainalaisuuksien summa, ja tässä kohdin rakennettiin niitä lainalaisuuksia. Tavoitteena oli tietokoneen sisällä tapahtuva evoluutio.

Opiskeltuani arkkitehtuuria noin kuusi vuotta lähdin takaisin Väli-Amerikkaan konseptilla kolme arkkitehtia – kolme kuukautta – kolme hotellia. Mukana oli yksi brittiläinen ja yksi japanilainen arkkitehtiopiskelija.

Suunnittelimme joustavia rakenteita, jotka kestäisivät maanjäristyksiä. Ajatuksena oli, että köyhään maahan ei voida tuoda kalliita rakenteita. Oli sovellettava olemassa olevaa teknologiaa.

Suunnittelufilosofian mukaan ei lähdetty taistelemaan maanjäristyksen voimaa vastaan vaan tarkoituksena oli ”surffata” sen virran mukana. Suunittelimme hotellihuoneita, joiden lattia roikkui vaijereilla isommista ulkopuolisista pilareista joustavien kiinnikkeiden varassa.”

 

Miten arkkitehdin urasi pääsi vauhtiin valmistumisen jälkeen?

”Vuosi 2008 oli viimeinen opiskeluvuoteni Englannissa ja valmistuin suoraan lamaan. Alun perin minulla olisi ollut työpaikka varattuna Nicholas Crimshaw arkkitehdeille, mutta lama sekoitti kuviot. Olin valmistunut yhtenä yliopistoni parhaista Masters-tutkinnon suorittajista, mutta jäin työttömäksi. London Cityssä joka toisella vastaantulijalla oli pahvilaatikko sylissä. Toisaalta köyhyys teki hyvää yhteisöllisyydelle. Sadat ihmiset purkivat mieltään heittämällä lumipalloilla niitä pankkiireita, jotka olivat säilyttäneet työnsä.

Yhden vuoden sinnittelin työttömänä Lontoossa, sitten kyllästyin. Lähdin Ghanaan, koska en ollut koskaan käynyt Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Pääsin töihin ghanalaisen Joe Osae Addon toimistoon ilman mitään suhteita, ihan kylmiltään, ”nälkäpalkalla”. Tienasin 600 dollaria kuussa. Se oli elämää muuttava kokemus – eikä ihan puhtaasti positiivinen.

Arkkitehtitoimisto oli täynnä viiden kuukauden välein vaihtuvia eurooppalaisia ja jenkkejä, jotka tekivät hyväntekeväisyyden nimissä työtä ilmaiseksi. He ajattelivat tekevänsä ”hyvää”, mutta aiheuttivat sen, että paikalliset arkkitehdit eivät saaneet palkallisia töitä.

Ei tapahtunut edes ns. ristiinoppimista, koska organisaatio oli liian raskas ja monipuolinen oppiminen ja opettaminen olisi ollut yrityksen kannalta liian kallista.

Ghanan arkkitehtuuri oli yleisesti ottaen huonotasoista. Toimistossa suunniteltiin taloja pääasiassa varakkaammille paluumuuttajille sekä mm. Kofi Annanille sekä Brad Pittin Make It Right Foundationille.

Innostuimme Ghanassa kahden britin kanssa perustamaan firman, koska Hollannin valtio rahoitti koulujen rakentamista erityistä huomiota tarvitseville ja vammaisille lapsille. Tarkoituksena oli suunnitella kymmenen koulua, mutta asiat lykkääntyivät liikaa, koska valtion rahoitus ei toiminut ajallaan ja rahat loppuivat kesken kaiken.”

 

Miten päädyit takaisin Suomeen?

”Vuonna 2010 tulin käymään Suomessa. Tarkoituksena oli lomailla pari viikkoa ja mennä sitten hakemaan töitä Lontoosta. Kävi kuitenkin niin, että päädyin työhaastatteluun ja saman tien töihin Siggen arkkitehtitoimistoon Turkuun.”

”Kolme vuotta myöhemmin siirryin töihin Arosuo Arkkitehdeille. Sain paljon enemmän vastuuta ja paljon enemmän stressiä. Toimin projektiarkkitehtina isoissa projekteissa. Nykyään olen mielialalääkityksellä ja lievästi alkoholisoitunut”, hän vitsailee.

”Vaikka ulkomailla opiskelu ja työskentelu on ollut kiinnostavaa, tietyllä tavalla se myös harmittaa juuri tällä hetkellä. Olen ollut eri maissa ja kulttuureissa, mutta siitä on vain haittaa. Erilaiset lait ja säännöt eivät ole nyt avuksi, suomalainen systeemi ei ole niin tuttua. Englannin kielitaidolla ei myöskään ole ollut käyttöä täällä. Tunnen arkkitehtuurin sanavaraston paremmin englanniksi kuin suomeksi.

Kokemukseni mukaan suunnittelun osuus työssä on paljon pienempi kuin mitä koulutuksessa annetaan ymmärtää. Koulutus painottuu siihen osuuteen, joka on oleellinen projektin alkuvaiheessa parin viikon ajan. Loppuosaa ei opeteta.

En silti kadu, että lähdin ulkomaille. Sillä tavalla olen pystynyt ilman alkupääomaa matkustamaan ympäri maailmaa samalla opiskellen tai töitä tehden. Bachelor-tutkinnon aikana lukukausimaksu yliopistossa oli 1250 puntaa. EU maksoi kolmannen vuoden. Nykyään maksut ovat 9000 puntaa per lukuvuosi.”

Ramilla oli myös erittäin kiinnostavia näkemyksiä kehitysyhteistyön kehittämisestä ja toimivuudesta nykytilanteessa perustuen hänen omiin kokemuksiinsa työnteosta ja asumisesta köyhissä maissa. Artikkelin pituuden kohtuullisuuden kannalta jätämme sen osuuden toiseen kertaan, mutta toimittajan ominaisuudessa suosittelen haastattelemaan häntä aiheesta suullisesti.

Kuvat ja teksti: Tiltu Nurminen